Elämä haluaa aina laajentua ja pysyä elossa. Tämän fundamentin koodisto on rakennettu meihin niin syvälle, ettemme aina ymmärrä sen vaikutusta tässä hetkessä – sanoissamme tai teoissamme. Elämä haluaa kaikissa muodoissaan laajentua ja siksi me joudumme jopa peloissamme vierestä todistamaan, kuinka meidän elämänmuoto alkaa omalla laajentumisellaan kutistaa muita elämänmuotoja. Tässä taitekohdassa ihmisyytemme on noustava esiin ja meidän on alettava pohtimaan mitä seurauksia laajenemisellamme on. Muut eliöt eivät siihen pysty, vaan luonnossa laajenemista säätelee harmoniaan ja tasapainoon ohjaava luonnonvalinta. Elämän diversiteetti suojelee tällä tavalla itse itseään rajoittamalla elinolosuhteilla tai muilla muodoilla elinolosuhteita. Joku laji tai elämän muoto voi kukoistaa hetken, kunnes harmoniaan pyrkivä luonto hillitsee valinnoillaan sen kasvua. Ihmisen tietoisuuteen liittyvä itsekkyys ja välinpitämättömyys eivät kuitenkaan välitä hidasteista, vaan ihmislajin tuhoava puoli laajentuu vaaran merkeistä huolimatta.
Ihmisten hillitseminen onkin vaikeaa, sillä me emme halua ottaa luonnon antamia signaaleja tosissamme -dualismimme on erottanut meidät luonnollisesta yhteydestä.
Me voimme pysähtyä tämän ajatuksen ääreen ja miettiä kuinka saisimme luonnonvalinnan aloittamaan toimintansa meissä itsestämme käsin. Globaalin tietoisuuden herättäminen on mahdotonta välittömästi, emmekä voi odottaa luonnon tekevän valintoja puolestamme, joten jäljelle jää vain yksi henkilö, joka on vastuussa valinnoistaan – ihminen itse. Luonnonvalinta alkaa siis jo meidän omista valinnoista, joissa meidän on muistettava meissä olevan elämän laajentumisen tarve. Me emme voi siis kuitenkaan pysähtyä ja lakata laajentumasta.
Meidän on itse asiassa tehtävä päinvastainen, meidän on opittava sanomaan laajentumiselle kyllä passivoitumisen sijaan.
Kyllä-sana antaa meille paljon enemmän voimaa ja vaihtoehtoja nähdä oikeasti oman elämämme valintojen seuraukset. Kyllä on alku muutokselle tai erilaisille valinnoille. Joen uoma sanoo laajentuessaan kyllä uudelle mutkalle, me sanomme kyllä uudelle vaihtoehdolle. Kyllä-sanalla ei ole kuitenkaan arvoa, jos emme suhteuta sitä oman elämämme arvoihin, fundamentteihin, jotka ovat inhimillisyytemme ytimessä: kehollisuuteen, totuudellisuuteen tai oikeellisuuteen. Kyllä-sanan seurausten täytyy kunnioittaa näiden perusfundamenttien laadullisia vaatimuksia. Me huomioimme oman ja toisten elämän arvon ja kunnioitamme sitä perinpohjaisesti. Me pyrimme valinnoillamme totuudelliseen kommunikaatioon ja katsomme, minkälaisia seurauksia kyllä-sanalla on omassa ja muiden elämässä. Luonnovalinta perustuu luonnon kunnioittamiseen kaikilla tavoilla. Me emme ole vielä pilalle mennyt sukupolvi, joka toistaa edeltävän sukupolven valinnat aiheuttaen lisää tuhoa itselleen ja muille, vaan ymmärrämme olevamme itse vastuussa omaa luontoamme ja ympäristöämme muokkaavista valinnoista. Me uskomme positiivisen asenteen tuovan muutosta elämäämme ja annamme itsemme loistaa kaikissa muodoissaan.
Kun pohdimme sitä, pitääkö meidän ryhtyä tähän valintoja pohtivaan prosessiin ja positiiviseen asenne-muutokseen, voimme palata ihmisyyttämme määrittelevään peruskysymykseen: minkä hinnan olen valmis maksamaan tekemättä jättämisestä?
Elämässä ei voi jättäytyä vain valintojen ulkopuolelle ja odottaa elämän tekevän valintoja, vaan meidän on hypättävä elämän virtaan ja annettava asioille mahdollisuus kehkeytyä. Se ei ole ainoastaan valinnoista puhumista ja niiden pohdintaa, vaan konkreettisia tekoja, jotka voivat myös epäonnistua. Prosessi alkaa korjaamaan automaattisesti itseään, jos vain uskallamme sanoa kyllä ja lähdemme liikkeelle. Meillä on myös vaihtoehtona jäädä paikoillemme ja tuntea jonkun olevan huonosti – jollakin selittämättömällä tavalla. Urautunut elämä ohjaa välinpitämättömyyteen ja muiden elämän ylenkatsomiseen, koska emme ole enää kyllä-sanaa seuraavien virheiden äärellä. Me alamme hitaasti sanomaan kaikelle ei ja vetäydymme tottumukseen, jossa meitä voi odottaa näivettyminen – meidän ei tarvitse enää valita, kun ei ole enää mistä valita. Silloin valita-sanaa tulee tyyttymättömyyden myötä kaksi kirjainta lisää: silloin meillä on enää elämässämme asioita, joista jaksamme valittaa.